maanantai 12. marraskuuta 2018

Koiraviikonloppuja

Kaisa ja Nipa toi Pirun Keuruulle reilu viikko sitten, kun meillä oli siellä Kennel Curlicue's koulutusviikonloppu. Ja Piruhan tuli minulle vain kuukaudeksi, kun Kaisa ja Nipa ovat reissussa etelän lämmössä.

Piru odottaa rivissä, että Asta kutsuu sen luokseen.

Tuosta viikonlopusta ei oikein tullut otettua kuvia, kun unohdin kameran kotiin...
Mutta viikonloppu oli oikein ihana ilman kuviakin. Päästiin treenaamaan Härskin kanssa kimppatreeneissä. Se on sille tosi tarpeellista, kun se on niin hajujen perään ja nyt päästiin hyvin puuttumaan siihen haisteluun ja kuseskeluun. Muutenhan se toimi treeneissä ihan hyvin. Asta (kasvattaja) koulutti viikonloppuna vähän Pirua ja ihmeen hyvin sekin toimi kuitenkin vieraalla ihmisellä. Asta on nähnyt Pirun kerran sen jälkeen, kun olen hakenut sen Lapualta.


Lauantain ruusukesaalis

Viimeviikonloppuna oltiinkin sitten Jyväskylässä kahdessa näyttelyssä. Olin ilmottanut sinne myös Pirun, koska se oli tulossa minulle ja siltähän puuttui vielä yksi serti. Ihana Veera esitti taas minun koirat hyvällä menestyksellä. Kiitos Veera!
Lauantaina Jyväskylä 10.11.2018 NORDnäyttely, tuomarina arvostettu ja kokenut Kari Järvinen

Piru
" Erittäin hyvin rakentunut narttu. Erinomainen pää, kaunis kaula. Hyvin kulmautuneet raajat. Vahva runko ja raajojen luusto. Liikkuu hyvin edestä, hieman ahtaasti takaa. Erinomainen turkki."
AVO ERI1 SA PN1 SERT NORD-SERT VSP

Härski
"Erinomainen uros. Liikkuu hyvin kauniisti. Erinomainen pää. Kaunis kaula ja selkä. Hyvin kulmautuneet raajat. Vahva runko ja luusto. Liikkuu hyvin."
VAL ERI1 SA PU1 NORD-SERT ROPRyhmätuomarina Andrzej Stepinski RYP-3

Veera ja Härski RYP-3

Sunnuntaina Jyväskylä 11.11.2018 KVnäyttely, tuomarina Goran Gladic, Serbia

Piru
"3y Excellent show condition with typical head. Deep rips. Correct backline. Well set ears and tail. Correct bite. Good size and proportions. Excellent moven. Well presented."
" 3v Erinomainen näyttelykunto, tyypillinen pää. Syvä rintakehä. Oikea takaosa. Hyvin asettuneet korvat ja häntä. Oikea purenta. Hyvä koko ja mittasuhteet. Erinomaiset liikkeet. Hyvin esitetty."
AVO ERI2 SA PN4

Härski
"5 years in exellent show conditions. Good size and proportions and substance. Typical head. Correct pigment and angulation. Good moves. Well presented."
" 5 vuotias erinomaisessa näyttelykunnossa. Hyvä koko ja mittasuhteet ja pääkohdat. Tyypillinen pää. Oikea pigmentti ja kulmaukset. Hyvät liikkeet. Hyvin esitetty"
VAL ERI1 SA PU4

Olipa taas mukava näyttelyviikonloppu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti